Kuukssenkaaren tarina

Annetaanpa Sepon ja Maijan kertoa

B&B Kuuksenkaari toimii 100 - vuotiaassa entisessä kansakoulussa, jonka viehättävä ja rauhaa henkivä, menneistä ajoista kertova interiööri jo sellaisenaan on tutustumisen arvoinen. Kuuksenkaarta isännöivillä Eijalla ja Eerolla on lisäksi paljon kerrottavaa koulun vaiheista siitä kiinnostuneelle. Koulu on toiminut mm. kenttäsairaalana viime sotien aikana, jolloin sinne tuotiin haavoittuneita hoidettaviksi Ilomantsin pohjoispuoleisilta sotatoimialueelta.


Sijainti on hieman syrjäinen ja samalla rauhallinen. Pihalla vieraan ottaa iloisesti vastaan isäntäpariskunnan Pessi-koira häntäänsä heiluttaen. Välillä siellä näyttäytyy myös talon musta kukko kanalaumoineen. Kukon ajoittaisia kiekaisuja lukuunottamatta rauha on rikkumaton.


Meillä oli käytössämme yläkerrassa sijaitseva, kahdelle hengelle varsin tilava entinen koulun opettajan asunto, joka käsittää keittiön, olohuoneen, makuualkovin, wc:n ja suihkutilan. Koska alakerrassa ei ollut tällä kertaa vieraita, käytössämme oli myös siellä sijaitseva tilava ja hyvin varustettu keittiö. Näin asuimme mukavasti, nukuimme hyvin ja kokkailimme herroiksi koko vierailumme ajan.
Eija ja Eero pitivät meistä erinomaisen hyvää huolta. Saimme myös paljon hyviä vinkkejä siitä, mitä nähtävyyksiä ja aktiviteetteja Ilomantsista löytyy. Näiden vinkkien ansiosta meille avautui Ilomantsista entistä monipuolisempi ja positiivisempi kuva ennestään hyvin tuntemiemme Möhkön nähtävyyksien, sotahistorian ja Petkeljärven upean kansallispuiston lisäksi.


Kaiken kaikkiaan B&B Kuuksenkaari on majapaikkana erittäin suositeltava tukikohdaksi omatoimiselle matkailijalle, joka liikkuu omalla autolla ja arvostaa maaseudun rauhaa ja kiireettömyyttä sekä hyvää palvelua.

Maija ja Seppo
Espoo

TripAdvisor

Yli sadan vuoden historia

Koulurakennus Kuuksenvaaraan nousi vuonna 1914. Sitä laajennettiin 1920, jolloin rakennettiin nykyinen juhlatila ja alakerran sali.

Koulu tomi tukikohtana talvisotaan lähteville joukoille joulukuussa 1939. Jatkosodassa se toimi kenttäsairaalana, jonne tuotiin haavoittuneet sodan viimeisistä taisteluista Öykkösenvaarasta kesällä 1944.

Koulutoiminta Kuuksenvaarassa loppui vuonna 2007 ja yksityisomistukseen rakennus siirtyi kaksi vuotta myöhemmin. B&B Kuuksenkaari aloitti toimintansa vuonna 2011.

 

Koulurakennus